perjantai 6. joulukuuta 2013

Abu Dhabi / Arabiemiraatit

Capital Gate


Arabiemiraateissa olen käynyt aiemminkin muutaman kerran, mutta Abu Dhabissa en ennen tätä reissua. Abu Dhabista on pikkuhiljaa Dubain perässä muodostumassa yhä suositumpi matkakohde, eikä suotta. Abu Dhabi on jäänyt hieman Dubain varjoon, vaikkakin onhan se suurin Arabiemiraattien seitsemästä emiraatista ja on myös Arabiemiraattien pääkaupunki.

Me oltiin viikon pituisella reissulla 6 hengen porukalla. Kaikkia nähtävyyksiä ei ehditty tuona aikana tietystikään kiertämään, mutta onneksi ihan kivasti ehdittiin näkemään. Tässä postauksessa muutamia kuvia ja nähtävyyksiä poimittuna. Dubaissakin käväisimme yhtenä päivänä, mutta kirjoitan Dubaista oman tarinan myöhemmin....

SHEIKH ZAYEDIN MOSKEIJA

Aika sanoinkuvaamaton näky ja tunnelma, kun asteltiin mestoille. Tähän jättimäiseen moskeijaan mahtuu 40 000 ihmistä ja moskeija onkin yksi maailman suurimmista. Siellä on 82 marmorikupolia, ja maailman suurin kristallikruunu (halkaisijaltaan 10m ja korkeudeltaan 15m). Arkkitehtuuri oli ihan mieletöntä, koristelut lattiassa, seinissä, pylväissä... mykistävän kaunista.



 








LULU ISLAND

Lulu Island on keinotekoinen saari Abu Dhabin rannikolla. Saarta on alettu rakentamaan jo vuonna -88, ja ilmeisesti sinne on suunniteltu rakennettavan mm. asuin- ja liikehuoneistoalue, ravintoloita, luonnonsuojelualue ym. mutta vielä siellä ei ollut muuta kuin vain hiekkadyynejä ja palmuja. Mutta mikäs siellä hiekassa juoksennellessa ja olihan sieltä kivat näkymät keskustaan.



Lulu Islandilla olisi pitänyt jo olla jonkin turistikartan mukaan kaikkea edellä mainitsemaani, mutta siis kävi ilmi, se kartta oli aikaansa edellä... Tästä tulikin mieleeni, että matkakaverimme yhtenä päivänä lähtivät suunnistamaan kohti Saadyat Islandia, jossa jonkin turistioppaan kartan mukaan sijaitsi Guggenheim. He hyppäsivät taksiin ja pyysivät kuskia ajamaan kyseiselle saarelle jossa Guggenheim sijaitsi. Kun he pääsivät saarelle, tuli heitä vastaan työmaan portti. Henkilö portilla kyseli kulkulupaa ja ihmetteli minne kaverini on oikein menossa. Kaverini näyttivät porttimiehelle karttaa ja osoittivat Guggenheimia ja kertoivat haluavansa sinne. Porttimies repesi nauramaan ja näytti kädellä saarelle päin; "see, there is nothing but sand". Että oli tämäkin kartta hitusen aikaansa edellä. Mutta siis Guggenheim sinne on tulossa, aikataulusta ei tietoa :-) 


ETIHAD TOWERS



Abu Dhabin Corniche rantakadun eteläpäässä sijaitsevat Etihad Towersin pilvenpiirtäjät ovat näyttäviä rakennuksia. Näissä rakennuksissa sijaitsee näköalatasanne, hotelli, ravintoloita ja käsittääkseni myös asuin- ja liikehuoneistoja.



Ylhäällä Etihad Towersien korkeuksissa on näköalatasanne ja ravintola, josta on hyvät näkymät Abu Dhabin yli


EMIRATES PALACE

Emirates Palace hotelli sijaitsee Abu Dhabin keskustan tuntumassa, Corniche -rantakadun eteläpäässä. Sisään pääsee katselemaan ilman huonevarausta tai pääsymaksua, mutta me emme ehtineet valitettavasti siellä käymään. Sisustus on kuulemma suunniteltu ja tehty viimesen päälle ja kultaa, kristallia ja marmoria on käytetty säästelemättä. Palatsin tontti puutarhoineen on yli 100 ha laajuinen.
Emirates Palace ylhäältä Etihad Towersista kuvattuna

Emirates Palacen iltavalaistusta


FERRARI WORLD, YAS ISLAND

Yas Island sijaitsee noin 20-30 minuutin ajomatkan päässä Abu Dhabin keskustasta. Yas- saarella sijaitsee Yas Marina Circuit, jossa Formula1 kisat ajetaan vuosittain. Radan vierestä löytyy myös Ferrari World, jättimäinen teemapuisto, jossa viihtyy lasten lisäksi myös aikuiset. Sieltä löytyy huvipuistolaitteiden lisäksi mm. Ferrari galleria, Ferrariaiheista tavaraa myyviä kauppoja ja pelipaikkoja.

Ferrari Worldissä pääset myös testaamaan, oletko yhtä nopea kuin F1 mekaanikot vaihtamaan formula-auton renkaan ;)


Maailman nopein (onkohan edelleenkin maailman nopein?) vuoristoratakin, Formula Rossa, tuli koettua. Maksiminopeus junalla on 240 km/h ja juna kiihtyy täyteen nopeuteensa 4,9 sekunnissa. Etukäteen ajatus vuoristorataan menemisestä ei tuntunut lainkaan pelottavalta, mutta toisin oli, kun laitteeseen hyppäsin. Kiihdytysvaiheessa ne muutamat sekunnit tuntuivat ikuisuudelta! Se vain kiihtyi, kiihtyi ja kiihtyi. Posket levisivät varmaan istuinselkämykseen. Sydän hyppi epärytmikästä tahtia vielä hetken lyhyen ajelun jälkeenkin ja jalat tuntuivat hyytelöltä :D Sanoisin että ei ehkä maailman nautinnollisin laite. Tuuletin laitteesta poistuessani että olin säilynyt hengissä :D


Ravintoloita ja kahviloita Ferrari Worldissa oli moneen makuun




HERITAGE VILLAGE


Perinnekylä on ulkoilmamuseo, jossa on mm. moskeija, peduiinileiri ja basaari. Siellä pääsi näkemään, millaista elämä oli Abu Dhabin kaupungissa aikoinaan, ennen kun emiraatti rikastui löydettyään öljyä.

Perinnekylästä oli hyvät näkymät Abu Dhabin rantakadulle

AL AIN

Dubaissa asuva opas, Kristiina, vei meidät Abu Dhabista maaseudulle katselemaan maisemia. Kyllä vuoristo on karu, mutta samalla kaunis.
 

Pysähdyttiin ihmettelemään, minne beduiinit kameleillaan ratsastavat. Eipä aikaakaan, kun he pyysivät meidät tilalleen vierailemaan. Onneksi oppaamme puhui hieman arabiaa, sillä tilalla olevista henkilöistä vain yksi henkilö puhui englantia. Beduiinit olivat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia ja meitä kierrätettiin tilalla, meille esiteltiin kameleita ja muita eläimiä. Istuimme heidän kanssaan teelle ja juttelemaan. Otettiin puolin ja toisin yhteiskuvia ;) He olisivat laittaneet meille illallistakin, mutta valitettavasti jouduimme lähtemään, sillä meillä oli ainakin parin tunnin ajomatka takaisin Abu Dhabiin.










Al Ainin reissulla pysähdyttiin myös Al Ainin kuumien lähteiden kylpylässä. Vesi, joka viertasi tuossa pienessä joessa, tuntui todella kuumalta aluksi ja meni hetki ennenkuin lämpöön tottui. Netistä ei tästä paikasta juuri tietoa löytynyt, eikä meillä ollutkaan tietoa etukäteen sitä, olisiko tämä paikka auki. Joskus kuulemma lähteet kuivuvat, jolloin luonnollisesti tällöin paikka on suljettu.




WOMENS HANDICRAFT CENTRE

Womens Handicraft Centerissä voi nähdä beduiininaisia tekemässä kankaankudontaa, korinpunontaa ja kirjailua. Itse kävimme sellaisena aikana, etteivät naiset olleet paikalla (olisikohan ollut viikonloppu), mutta paikalla oli ystävällinen mies joka esitteli meille näyttelyhallissa olleita käsitöitä. Siellä oli myös myytävänä naisten tekemiä töitä. Itselle tarttui matkaan kiva kangaskassi sekä kudottu avaimenperä.









Hotellin altaalla



OSTOSKESKUKSET

Meitä lähinnä sijaitsi Marina Mall ostoskeskus, jossa useita kertoja käytiinkin. Siellä on yli 400 kauppaa, runsaasti kahviloita ja ravintoloita. Toinen iso ostoskeskus, jossa käytiin, on Abu Dhabi Mall, josta löytyy yli 200 kauppaa. 

MENISIN UUDESTAAN...

Pidin paikasta tosi paljon ja tiesinkin jo sen etukäteen, sillä arvasin sen olevan samantyyppinen kaupunki kuin Dubai. Abu Dhabi tuntui kuitenkin pienemmältä, eikä siellä ole niin paljon nähtävyyksiä, kuin Dubaissa, mutta ei se siitä huonompaa kaupunkia tee. Kaupunki on mielestäni vähän hiljaisempi eikä siellä ole ihan niin paljon turisteja Dubaihin verrattuna. Rannalla sai olla aivan kaikessa rauhassa (ei tosin Dubaissakaan kovin ruuhkaiset rannat ole koskaan olleet kun olen siellä käynyt) mikä on suuri plussa ja ostoskuskuksissakin saa kävellä rauhassa ja ruuhkatta :)

Reissun kohokohta oli ehdottomasti Al Ainin retki, kun pääsimme paikalliselle tilalle vierailemaan. Yllätyin iloisesti kuinka ystävällisiä ja vieraanvaraisia tapaamamme kamelipaimenet ovatkaan!

Vielä lisäksi mainitsisin, että Abu Dhabin rantakatu Corniche on kiva paikka lenkkeillä ja katsella hienoja (ja todennäköisesti sikakalliita) ohi ajavia autoja. Ainakin Cornichen eteläpäädyssä oli vuokrattavana pyöriä, joilla liikkuminen on nopeampaa, onhan rantakatu kuitenkin päästä päähän noin 8 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti